HPV-rokote vähentänee ennenaikaisia synnytyksiä

Alustavien tutkimustulosten mukaan HPV- eli papilloomavirusrokotteella voidaan mahdollisesti ehkäistä kohdunkaulan syöpien lisäksi myös ennenaikaisia synnytyksiä.

HUSissa tehdyssä rekisteritutkimuksessa selvitettiin, onko HPV- eli papilloomavirusrokotteella vaikutusta rokotettujen ennenaikaisten synnytysten määrään.

Tutkimuksesta selvisi, että HPV-rokotuksen saaneiden synnytyksistä käynnistyi ennenaikaisesti kolme prosenttia ja HPV-rokottamattomien yli viisi prosenttia. Raskausviikoilla 22–31 HPV-rokotetuilla ei ollut lainkaan ennenaikaisia synnytyksiä, kun HPV-rokottamattomilla niitä oli yhdellä prosentilla.

”Tutkimuksen kaikissa vertailuryhmissä suunta oli sama eli HPV-rokotuksen saaneilla oli vähemmän ennenaikaisia synnytyksiä ei-rokotettuihin verrattuna. Ennen 32. raskausviikkoa HPV-rokotuksen vaikutukset olivat kaikkein suurimmat”, kertoo tutkimusryhmän jäsen, naistentautien ja synnytyksen erikoislääkäri, dosentti Ilkka Kalliala HUSin Naistenklinikalta.

Kaiken kaikkiaan Suomessa lapsista 5–6 prosenttia syntyy ennenaikaisesti ja koko maailmassa 5–18 prosenttia. Kalliala arvioi, että eri maat voisivat hyötyä HPV-rokotuksista myös ennenaikaisten synnytysten vähenemisen vuoksi.

”Olisi todella hieno asia, jos voisimme HPV-rokotteella ehkäistä sekä kohdunkaulansyöpiä että ennenaikaisia synnytyksiä”, Kalliala sanoo.

Tutkimuksen seuranta-aikaa tarkoitus jatkaa

Suomalaisen tutkimuksen tulokset tukevat aiemmin Australiassa tehdyn tutkimuksen tuloksia. Näiden kahden tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan tule Ilkka Kallialan mukaan vielä tehdä lopullisia johtopäätöksiä.

”Seuranta-aika oli lyhyt ja tutkimuksen naiset vielä melko nuoria, joten synnytyksiäkin oli vähän. Asiaa tutkitaan parhaillaan myös muissa maissa, joten on syytä odottaa niiden tuloksia. Meillä on puolestaan tutkimuslupahakemus seurannan jatkamiseksi parhaillaan vireillä”, Ilkka Kalliala kertoo.

Preventive Medicine -tiedelehdessä julkaistu tutkimus on satunnaistettu seurantatutkimus, jonka aineistona on Suomessa 33 kunnassa 2007 aloitettu satunnaistettu HPV-rokotetutkimus sekä syntymärekisteri vuoteen 2014 saakka.

Tutkimuksessa selvitettiin rekistereistä lähes 40 000 vuosina 1990–95 syntyneen naisen synnytysten tiedot. Naisista 6226 oli saanut HPV-rokotteen, 1770 hepatiitti B- eli HBV-rokotteen, mutta ei HPV-rokotetta, sekä vajaat 20 000 naista, jotka eivät olleet saaneet kumpaakaan rokotetta. Tutkimuksessa oli yhteensä 3000 täysiaikaista raskautta ja noin 130 ennenaikaista synnytystä. Raskausjaksot ryhmiteltiin täysiaikaisiin eli ainakin 37 viikkoa kestäneisiin synnytyksiin sekä raskausviikoilla 32–36 ja 22–31 tapahtuneisiin ennenaikaisiin synnytyksiin.

Juuri julkaistun tutkimuksen ovat rahoittaneet HUSin lisäksi muun muassa Suomen Akatemia, Suomen Syöpäjärjestöt, Jalmari ja Laura Ahokkaan Säätiö ja Paulon Säätiö.

Noin 80 prosenttia ihmisistä saa HPV-virustartunnan elämänsä aikana, useimmiten yhdynnässä. Suurin osa HPV-tartunnoista paranee itsekseen, mutta osa niistä voi vuosien kuluessa edetä solumuutosten kautta syöväksi, kuten kohdunkaulansyöväksi, joka on yleistynyt nuorilla naisilla 1990-luvulta lähtien.

Syövän esiasteita etsitään irtosolunäytteillä eli papakokein ja nykyisin myös HPV-testillä, ja esiasteet pyritään hoitamaan ennen niiden kehittymistä syöväksi. Esiastehoidot taas lisäävät myöhemmin raskaaksi tulevan naisen ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Rokotteen on osoitettu ehkäisevän tehokkaasti HPV-viruksen aiheuttamia infektioita, kohdunkaulan syövän esiasteita ja syöpiä. Suomessa HPV-rokote on ollut kansallisessa rokoteohjelmassa vuodesta 2013.

Meilahden kampuksella tuotetaan vuosittain noin 2000 uutta tieteellistä julkaisua. Juuri julkaistu -juttusarjassa uutisoidaan pieni otos näistä artikkeleista. Tavoitteena on esimerkein avata Meilahden kampuksen tutkimuksen laajaa kirjoa ja tuoda terveystieteellistä tutkimusta lähemmäksi ihmisten arkea.

Lähde: STT Info


Muuta luettavaa muualta

Telia 5G kartta

DNA:n ja Telian yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko aloittaa kattavan 5G-verkon rakentamisen Loviisassa ja Pyhtäällä maanantaina 10. lokakuuta. Nopeamman 5G-verkon rakentamisen myötä myös 4G-yhteydet paranevat alueella. Paremmille yhteyksille on tarvetta, sillä mobiilidatan käyttö on moninkertaistunut Suomessa viime vuosina. Tutustu Telia 5G kartta aiheeseen.

Garmin Venu 2 GPS – Älykello jolla voi soittaa ja paljon muuta

Garmin Venu 2 Plus GPS-älykello, jolla voit soittaa puheluita sekä käyttää yhteensopivan älypuhelimen virtuaaliavustajaa tekstiviestien lähettämiseen, kysymysten esittämiseen, jne.

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta tiesitkö tämän pikakahvista?

Pikakahvi oli luultavasti uusittu vuonna 1890 David Strang on Invercargill vuonna Uuden-Seelannin alle patentin numero 3518 . Se myytiin tuotenimellä Strang’s Coffee ja ilmoitti patentin ”kuiva ilma” -prosessille. Muista myös lukea luomukahvi aihe kapselikahvit.fi sivustolta.

Trackbacks & Pings

Vastaa