Koronatutkimus Kainuussa laajenee

Kainuussa käynnissä olevaan koronan vasta-aineiden yleisyyttä ja pysyvyyttä eri potilasryhmissä koskevaan tutkimukseen kutsutaan lisää osallistujia. Sen lisäksi jo osallistuneilta kerätään lisää seurantaverinäytteitä.

Tiedosta suojaa pandemiassa -tutkimushankkeen päätavoitteina on tutkia kainuulaisten koronapotilaiden vasta-ainevasteita sekä luoda Kainuun matkailuyrittäjien käyttöön pandemian aikana matkustajien ja henkilökunnan turvallisuutta lisäävää ohjeistusta. Kajaanin yliopistokeskuksen Mittaustekniikan yksikön ja Kainuun soten yhteistyöhankkeen laajentamisen mahdollisti Kainuun maakuntahallituksen myöntämä EAKR-rahoitus.

Laajennettavassa hankkeessa jatketaan vuonna 2020 aloitettua vasta-ainetutkimusta, jossa selvitetään verinäytteistä mitattavien, koronavirusta vastaan muodostuneiden vasta-aineiden yleisyyttä ja pysyvyyttä pitkällä aikavälillä sekä sitä, eroavatko eri potilasryhmien kuten senioreiden ja työikäisten vasteet toisistaan. Tutkimukseen kutsutaan uusia osallistujia. Jo osallistuneilta kerätään seurantaverinäytteet 6 ja 12 kuukautta COVID-19 -taudin sairastamisesta.

Hankkeessa selvitetään lisäksi tekniikoita, jotka mahdollistavat koronavasta-aineiden mittaamisen nopeasti suoraan sylkinäytteistä. Sylkinäytteen etuna on, että sen kerääminen helppoa jopa kotioloissa.

Hankkeen toisena keskeisenä osa-alueena luodaan matkailualan yrityksille suunnattu ohjeistus pandemian aikana turvallisuutta lisäävistä käytännöistä. Tarkoituksena on selvittää ja koota yhteen käytännöllisesti toteuttavia ratkaisuja, joilla voidaan lisätä matkailun turvallisuutta Kainuun alueella.

Hankkeen tavoitteena on myös luoda tartuntatautidiagnostiikan ympärille uusia yhteistyöverkostoja kotimaisten ja kansainvälisten terveydenhoidon ja terveysteknologian alan toimijoiden kanssa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 139 364 euroa, johon Kainuun maakuntahallitus on myöntänyt Euroopan aluekehitysrahasto-rahoitusta. Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2021-30.4.2022. Hankeen lääketieteellisenä vastaavana toimii Kainuun soten pandemiapäällikkö, terveysjohtaja Olli-Pekka Koukkari.

Lähde: STT Info

Trackbacks & Pings

Vastaa