Suomen ensimmäiset koronarokotukset annettiin HUSissa

HUS aloitti henkilökunnan rokottamisen sunnuntaina 27.12. samaan aikaan useiden EU-maiden kanssa.

Ensimmäisenä rokotteen saivat kuusi työtekijää, jotka työskentelevät teho-osastolla, päivystyksessä ja keuhko-osastolla. Rokotukset jatkuivat vielä sunnuntaina. Lisää henkilökuntaa rokotetaan vielä ennen uutta vuotta.

Ensimmäisenä erikoissairaanhoidossa rokotetaan koronaviruspotilaiden ja epäilyjen hoitoon sekä näytteenottoon ja diagnostiikkaan osallistuva henkilökunta. Rokotettaville annetaan toinen annos rokotetta kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä pistoksesta.

”Ensimmäisen rokotusannoksesta menee neljä viikkoa ennen kuin rokotteesta saa täyden tehon. Tämä on alku sille, että saamme epidemian loppumaan”, sanoo hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä.

”Nyt annettu rokote suojaa vakavalta taudilta ja se antaa turvallisuudentunteen rokotetuille. On tärkeää, että kaikkia voimassa olevia varotoimia noudatetaan edelleen. Ohjeet kasvomaskien käytöstä, käsihygieniasta ja turvaväleistä ovat jatkossakin voimassa. Ennen kuin väestö on rokotettu ja laumasuoja saavutettu, menee kuukausia ennen kuin epidemia on ohitettu. Rokotteet ovat ulospääsy epidemiasta”, toteaa apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Lähde: STT Info

Vastaa