Terveydenhoitoalalla heikosta työhyvinvoinnista kärsii myös potilas

Työn lisääntyvät vaatimukset aiheuttavat vakavia riskejä työhyvinvoinnille. Terveydenhoitoalalla työntekijöiden työhyvinvointi heijastuu potilastyytyväisyyteen. Lisäksi myös työn positiiviset haasteet, kuten uuden oppiminen, koetaan kuormittavassa työssä lisärasitteena.

Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella selvitettiin, miten yhden sairaanhoitopiirin henkilöstö kokee työnsä kiihtyvät vaatimukset, ja millaisia yhteyksiä tällä on heidän työhyvinvoinnilleen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, heijastuvatko työntekijöiden kokemat vaatimukset potilastyytyväisyyteen.

Tutkimuksessa yli tuhat työntekijää arvioi kokemuksiaan työn intensiivistymisestä, työuupumuksesta ja työn imusta. Lisäksi lähes tuhat sairaanhoitopiirissä asioinutta potilasta arvioi, kuinka heitä oli kohdeltu henkilökunnan toimesta.

Tutkijoiden odotusten mukaisesti, henkilöstön kokemus lisääntyneestä aikapaineesta ja työmäärästä olivat yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen. Uupumisrikissä olivat erityisesti päivystyksen ja ensihoidon työntekijät sekä eri ammattiryhmistä hoitajat.


Lisäksi työyhteisön jaettu kokemus lisääntyneistä työn suunnittelun vaatimuksista oli yhteydessä korkeampaan uupumukseen ja alhaisempaan potilastyytyväisyyteen. Tämä havaittiin erityisesti johdon palveluissa työskentelevän henkilöstön kohdalla.

– Yllättävä havainto oli, ettei mikään työn intensiivistymisen vaatimuksista ollut myönteisesti yhteydessä työn imuun. Aiempien tutkimusten valossa osa vaatimuksista, kuten uuden oppiminen työssä, voi varsinkin kohtuullisissa määrin tuoda henkilöstölle myös positiivisiksi koettuja haasteita. Näin ei kuitenkaan ollut tutkittujen terveydenhoitoalan työntekijöiden parissa. Onkin mahdollista, että terveydenhoitoalalla työn yleinen kuormittavuus on johtanut siihen, että nämä positiivisetkin haasteet koetaan työssä lisärasitteena, yliopistonlehtori Mari Huhtala pohtii.

Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselyllä syksyllä 2019. Tutkimus tulee jatkumaan tulevana syksynä seuranta-aineiston keräämisellä.

Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia ja se on osa Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston konsortiohanketta ”Työn intensifikaatio ja sen hallinta itsesäätelyn voimavarojen avulla: Laaja vertaileva tutkimus eri ammatti- ja ikäryhmissä”. Tutkimus on julkaistu hoitoalan johtavassa Journal of Advanced Nursing -tiedelehdessä.

Lähde: STT Info

Trackbacks & Pings

Vastaa