Liikunnasta hyvinvointia nuorille – Cloetta Suomi Oy Olympiakomitean uudeksi kumppaniksi

Cloettan ja Suomen Olympiakomitean uusi kumppanuus keskittyy nuorten liikunnan tukemiseen urheiluseurojen Tähtiseura-laatuohjelman kautta. Kumppanuus on osa Cloettan vastuullisuustyötä.

Cloetta haluaa osoittaa tukensa erityisesti 11–16-vuotiaisiin eli ikäryhmiin, joissa liikuntaharrastukset usein hiipuvat. Suositusten mukaan 7–17-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään tunti päivässä. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä selvittävästä LIITU-tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, suositukseen yltää 11-vuotiasta alle puolet, 13-vuotiaista vain viidennes ja 15-vuotiaista vain joka kymmenes.

Ketkä nuoria liikuttavat? Koululiikunnan lisäksi liikuntaa ja urheilua nuorille järjestävät ennen kaikkea urheiluseurat kautta maan. Urheiluseurat muodostavat Suomen suurimman kansanliikkeen, jossa on mukana joka kolmas suomalainen – harrastamassa, kilpailemassa, ohjaamassa, valmentamassa tai vapaaehtoistyössä. Urheiluseuroissa nuoret pääsevät harrastamaan eri lajeja koulutettujen valmentajien ohjauksessa.

Suomen Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Tulla iloitsee seuratoiminnan uudesta yrityskumppanista.

– Urheiluseurat tekevät yhteiskunnallisesti tärkeää nuorisotyötä, jonka merkitystä ei aina huomata. Urheiluseura voi olla nuorelle juuri se paikka, josta löytyy uusia kavereita, onnistumisen kokemuksia ja iloa arkeen. Parhaimmillaan harrastuksen kipinä voi muuttaa koko nuoren elämän. On todella hienoa, että Cloetta on mukana tukemassa tätä tärkeää työtä.

Clottean tuki kohdennetaan urheiluseurojen Tähtiseura-ohjelmalle, joka on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen yhteinen laatuohjelma. Ohjelmassa on mukana jo 800 urheiluseuraa, ja Tähtimerkin on saanut 563 lasten ja nuorten seuraa 44 eri lajissa. Tähtiseurassa toimitaan vastuullisesti, kuunnellaan ja kannustetaan osallistujia ja reagoidaan ympärillä tapahtuviin muutoksiin. Nuorelle ja hänen vanhemmilleen seuran tähtimerkki on lupaus turvallisesta ympäristöstä, jossa nuori voi liikkua ja urheilla omalla tasollaan.

– Urheiluseurat, niiden valmentajat ja vapaaehtoiset tekevät äärettömän arvokasta työtä. Mahdollisuus tukea Olympiakomitean kautta seuroja ja sitä kautta auttaa suomalaisia nuoria liikunnan pariin sopii Cloettan arvomaalimaan täydellisesti. Halusimme nyt panostaa nimenomaan nuoriin, koska harrastus- ja kilpatoiminnan keskeytyminen kuukausiksi korona-aikana saattoi tulla ikävaiheessa jossa liikunnasta ei vielä ole tullut elämäntapa. Jäsenkato urheiluseuroissa on ollut suuri. Toivomme tukemme auttavan seuroja myös nuorten saamisessa takaisin urheilutoimintaan, toteaa Cloettan toimitusjohtaja Ville Perho

Lähde: MyNewsDesk

Vastaa