Terveystalo raportoi koronarokottamisen edistymisestä päivittäin – tutustu avoimeen dataan
Viime keväänä Terveystalo alkoi julkaista päiväkohtaista dataa koronaepidemiasta. Nyt rokotusten käynnistyttyä avoin raportointi on laajentunut koskemaan myös koronarokottamista.
Avoin raportti kokoaa yhteen näkymään tiedot Terveystalon antamista koronarokotteista valtakunnallisesti. Raportissa näkyy annettujen rokotteiden määrä sairaanhoitopiireittäin ja ikäryhmittäin.
– Koronarokottaminen on suuri, yhteinen ponnistus koko terveysalalta. Haluamme omalta osaltamme lisätä avoimuutta ja tiedon saatavuutta. Ihmisillä on suuri tarve ajantasaiselle tiedolle tällä hetkellä, sanoo Terveystalon johtava ylilääkäri Petri Bono.
Vastuu rokottamisesta on kunnilla, joiden kumppanina Terveystalo hoitaa koronarokottamista kaikkien sairaanhoitopiirien alueella. Kansallisen koronastrategian mukaan rokottamista voidaan tehdä myös työterveyden kautta, ja avoimessa raportissa kuvataankin muun muassa Terveystalon työterveyden rokottamien asiakkaiden osuus suhteessa kaikkiin Terveystalon työterveysasiakkaisiin.
Nyt julkaistu data perustuu Terveystalon rokotuskäynteihin ja potilastietojärjestelmään kirjattuihin rokotustietoihin 29.12.2020 alkaen. Tietoja käsitellään raportoinnissa sairaanhoitopiiritasolla eikä datasta voi tunnistaa yksittäisiä ihmisiä.
– Raporttimme kuvaa yleistä tilannetta alueittain. Yksityisyydensuojan vuoksi emme luonnollisesti julkaise tarkempia tietoja, vaan toimitamme ne viranomaisille kansallisen ohjeistuksen mukaisesti niin sanottuun Avohilmo-tietokantaan, Bono toteaa
Terveystalo julkaisee avoimesti myös muuta dataa sekä etävastaanotoista että koronatestaamisesta. Raportointi kattaa hengitystieinfektioiden diagnoosimäärät sekä eri koronavirustestien tarkat määrät ja tulokset sairaanhoitopiireittäin. Tiedot perustuvat Terveystalossa tehtyjen koronavirustestien tuloksiin ja OmaTerveys-sovelluksen lähetepalvelussa sekä lääkärien vastaanotoilla kirjattuihin koronavirusepäilyihin ja diagnooseihin.
Lähde: News Cision
[…] kulutusmenoryhmät ovat ruoka, vaatetus, kodin tavarat ja laitteet, tietoliikenne, vapaa-aika, terveys ja hygienia sekä asuminen ja […]