Kennelliitto ryhtyy toimiin koirien hyvinvoinnin turvaamiseksi kaikissa koiraharrastustapahtumissa

Ylen verkkosivuilla ja A-studiossa 24.2.2021 esitetyt videot koirien julmasta kohtelusta suojeluskoiraharrastuksessa ovat järkyttäneet laajalti koiraharrastajia ja koiraharrastusyhdistyksiä. Kennelliitto tulee käynnistämään kevään aikana toimia koirien hyvinvoinnin turvaamiseksi kaikissa liiton alaisissa koiraharrastustapahtumissa.

Kennelliitto, Suomen Palveluskoiraliitto ja Saksanpaimenkoiraliitto saivat videot nähtävikseen samana päivänä, kun Yle julkaisi ne verkkosivuillaan.

– On järkyttävää, että vielä 2020-luvulla joku kuvittelee parhaan tavan kouluttaa koira olevan potkiminen, lyöminen, kuristaminen, piikkipantojen tai sähkön käyttö, listaa Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Hänestä tällaiselle toiminnalle tulee olla nollatoleranssi ja siihen tulee puuttua tiukasti. Nyt on olemassa konkreettisia todisteita, joiden pohjalta viranomaiset voivat ryhtyä toimenpiteisiin. Myös Kennelliitto aloittaa omat toimensa välittömästi.

– Kokoamme kaikki keskeiset vastuutahot päättämään yhdessä jatkotoimista Saksanpaimenkoiraliiton ja Palveluskoiraliiton jo ilmoittamien toimenpiteiden lisäksi. Kehitämme keinoja, joilla varmistetaan laajemmin se, että koirien huonoon kohteluun erilaisissa harrastus- ja koulutustilanteissa päästään puuttumaan nopeasti ja tehokkaasti. Järjestämme yhteistyössä Saksanpaimenkoiraliiton ja Palveluskoiraliiton kanssa koulutusta ja valistusta koiraharrastajille, koiranohjaajille ja toimihenkilöille, kertoo Lehkonen.

Myös Kennelliiton yhteistyökumppanit edellyttävät koirankouluttajien, koiranohjaajien ja koiranomistajien valistamista eettisesti kestävistä ja koiran hyvinvointia huomioivista koulutustavoista, ja haluavat olla mukana tässä yhteistyössä positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koirankoulutuksen puolesta.

Kaikkien Kennelliiton jäsenten edellytetään sitoutuvan vastuulliseen koiranpitoon. Valistusta hyvästä koiranpidosta tullaan myös suuntaamaan kaikille koiranomistajille.

Saksanpaimenkoiraliitto ja Suomen Palveluskoiraliitto puuttuvat tiukasti suojelukoulutukseen

Saksanpaimenkoiraliitto tiedotti 25.2.2021 omista päätöksistään. Liitto keskeyttää suojelukoirakoulutuksensa toistaiseksi ja kehottaa myös alaosastojaan tekemään näin. Saksanpaimenkoiraliitto on asettanut kaksi jäsenyhdistystään väliaikaiseen toimintakieltoon. Lisää tietoa toimenpiteistä saa liiton verkkosivuilta. Liitto tulee tiedottamaan pian lisätoimenpiteistä.

Suojelukoirakoulutus on Suomen Palveluskoiraliiton alaista toimintaa. Liitto on julkaissut tänään 26.2.2021 verkkosivuillaan tiedotteen omista toimenpiteistään. Palveluskoiraliitto ei toistaiseksi myönnä kahdelle Saksanpaimekoiraliiton jäsenyhdistykselle suojelukokeiden ja -kilpailujen järjestämisoikeutta.

Palveluskoiraliitto voi evätä tarvittaessa myöntämänsä toimihenkilöpätevyydet ja suojelulisenssit hallinnoimiinsa lajeihin, kun väärinkäytöksiä ilmenee.

Kaikille Palveluskoiraliiton pätevöimille tuomareille, kilpailuavustajille ja koulutusohjaajille järjestetään eettistä ohjeistusta koskeva verkkokoulutus yhteistyössä Kennelliiton kanssa. Pätevyyksien säilyttämiseksi koulutus on suoritettava hyväksytysti säännöllisin väliajoin.

Kennelliitto voi poistaa henkilöltä pätevyyden liiton alaisiin tuomari- ja toimitsijatehtäviin. Kennelliiton eettinen lautakunta käsittelee toimihenkilöiden toiminnan liiton sääntöjen puitteissa.

Lähde: STT Info

Vastaa