Terveysuutisia

Blogikirjoitus Brotherilta: Muuttaako

Koronapandemia on saanut terveydenhuoltopalvelut kaikkialla maailmassa ylittämään itsensä. Kaikki työntekijät hoitajista vastaanottovirkailijoihin ja lääkäreistä IT-osaston työntekijöihin ovat …

Terveellisempää elämää

Fyysinen passiivisuus johtaa huonoon unenlaatuun ja pahimmillaan se aiheuttaa masennusta, sydän ja verisuonitauteja, diabetesta, liikalihavuutta ja muita sairauksia. – Unen laadun parantaminen on …

THL ohjeistaa kuntia tarjoamaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokotusta osana perusrokotussarjaa niille 12 vuotta täyttäneille, joiden elimistön immuunivaste on taudin tai sen …

Epidemiatilanteessa suunta parempaan

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä ei linjannut muutoksia alueella voimassa oleviin suosituksiin. Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilanne on kehittynyt kuluneen viikon aikana hyvään suuntaan. …

Koronaepidemia jatkuu rokottamattomien

Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on nyt 104 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalla. Positiivisten testitulosten osuus Fimlabissa testatuista on viime viikon ajalta 2,7 …

Koko Uudenmaan kokoontumisrajoitukset

Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoituksia alueellisen koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti. Lauantaista 4.9.2021 …

Omaishoitajaliitto: ilman lis

Omaishoitajaliitto pitää kotihoidon uudistamista erittäin tarpeellisena, mutta tähdentää, että ilman lisäresursseja omaishoitajien taakka vain kasvaa. Vanhuspalveluiden uudistuksen toisessa vaiheessa …

Lapsiperheellä kuluu yhä enemmän rahaa

Kuluttajatutkimuskeskuksen laatimat kohtuullisen minimin viitebudjetit on päivitetty vuoden 2021 hintatasolle. Kuluvana vuonna viitebudjettien kokonaiskustannukset ovat kasvaneet kaikilla esimerkkeinä …

Sosiaali- ja terveyslautakunnan

Helsingin uusi sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu ensimmäisen kerran tiistaina 17. elokuuta klo 17.15 alkaen. Lautakunta käsittelee ensimmäisessä kokouksessaan muun muassa haastavan koronavuoden …

Harrastaminen vahvistaa hyvinvointia

Yli viisikymmentä varsinaissuomalaista urheiluseuraa on mukana Turun Osuuskaupan ja Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n yhteisessä Tuu mukaan! -kampanjassa, jonka tavoitteena on kannustaa lapsia …

Maailmanlaajuisen koronalä

Tays on ollut etujoukoissa Maailman terveysjärjestö WHO:n koronapotilaiden lääkehoitoa tutkivan, satunnaistetun Solidarity-tutkimuksen toisessa vaiheessa, joka on juuri alkanut. Ensimmäinen …

Uni lataa aivot

Alle kuuden tai seitsemän tunnin yöunet lisäävät masennuksen, sydän- ja verisuonitautien ja syövän riskiä, mutta Matthew Walker korostaa erityisesti kognitiivisten muistihäiriöiden ja unen välistä …