Terveys
Terveys voidaan määritellä negatiivisesti ruumiillisten ja henkisten sairauksien poissaolona tai positiivisesti hyvänä ruumiin ja hengen tilana, jota kuvaa parhaiten sana hyvinvointi. Terveys on kuitenkin laaja käsite, jonka määritelmää on vaikea esittää. Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan ”terveys on päivittäisen elämän voimavara, ei elämän päämäärä. Terveys sisältää sosiaaliset ja henkilökohtaiset voimavarat sekä fyysisen toimintakyvyn”.
Hyvinvointiala: Hoitoon ja hoivaanää
Maaliskuun alussa työnsä aloittaneilta hyvinvointialuevaltuutetuilta vaaditaan avarakatseisuutta ja päättäväisyyttä, jotta Suomen sote-palveluista saadaan nykyistä tehokkaampia ja tuottavampia. Väestö...
Raskaus lisää riskiä vaikeaan
Suomessa käytössä olevan mRNA-rokotteen on tutkimuksissa todettu olevan tehokas ja turvallinen äidille ja lapselle. Koronaviruksen on todettu monissa tutkimuksissa aiheuttavan useammin vaikean taudin...
”Luminen talvi näkyy muuallakin kuin
Gigantin talvilomakaudessa korostuvat hyvinvointi ja ulkoilu sekä tietenkin pelaaminen. Hyvinvointitrendi ei näy pelkästään olemassa olevien tuotteiden myynnissä, vaan markkinoille on tullut kokonaan...
Testissä Hombli ilmanpuhdistin
Joskus keväisin, syksyisin ja oikeastaan koska tahansa sisätiloissa kotona on hengitystä häiritseviä siitepölyhiukkasia. Samanlaisia hiukkasia tuottavat ilmaan myös kaikki mahdolliset kotieläimet...
Koronaviruksen estäviä lääkeaineita
Tampereen yliopiston tutkijat ovat tunnistaneet ja kokeellisesti validoineet olemassa olevia lääkkeitä, jotka estävät SARS-CoV-2-viruksen tartunnan niin villin tyypin kuin Delta-muunnoksen osalta...
Asiantuntijan vinkit suoliston
Hyvinvoinnin yksi peruspilari on suolisto. Vatsa pitää rauhallisista ruokailuhetkistä, kuiduista, kasviksista ja liikunnasta. Kokosimme asiantuntijamme vinkit vatsan ja sitä kautta mielen sekä...
Naturdiet avuksi painonhallintaan ja
Painonhallinnassa on tärkeää pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. Parhaiten onnistut, kun löydät painonhallinnalle syvemmän merkityksen. Mieti miksi se on tärkeää sinulle? Mitä painonhallinta ja...
Erikoistuvat lääkärit osallistuvat yhä
Erikoistuville lääkäreille tehdyssä ohjauksen laatukyselyssä selvisi, että eri-koistumiskoulutus hakee vielä järjestelmällisyyttä, mutta hyvä työilmapiiri lisää viihtyvyyttä. Erikoistumiskoulutuksen...
Hyvinvointialueilla päätetään ihmisten
Aluevaalit ovat pelastustoimelle kaikkien aikojen tärkeimmät vaalit. Jatkossa pelastustoimen palvelutasosta ja rahoituksesta päätetään hyvinvointialueilla. – Hädän hetkellä sekunnit ja minuutit...
Kasvisruoan suosio kasvaa alkuvuonna –
Tammikuussa moni kokeilee kasvispainotteista tai vegaanista ruokavaliota. Tämä näkyy kasvistuotteiden sekä erilaisten lihaa tai maitoa korvaavien tuotteiden menekissä alkuvuonna. Vuoden alku on usein...
Mikä on sinun luontainen
Hyvinvointivalmentajaparin Susanne Valkeakarin ja Petteri Korkalan uutuuskirja Löydä liikunnan ilo – Liiku omalla tyylilläsi (Gummerus) auttaa aloittamaan pysyvän liikuntaharrastuksen. ”Jos et ole...
Päivätoiminta tarjoaa vanhuksille
Tyypillinen päivätoiminnan asiakas on omassa kodissaan asuva ikäihminen, jolla saattaa olla muistisairaus, hänen kuntonsa on heikentynyt tai liikkuminen vaikeutunut niin, että päivittäiset askareet...