Terveys
Terveys voidaan määritellä negatiivisesti ruumiillisten ja henkisten sairauksien poissaolona tai positiivisesti hyvänä ruumiin ja hengen tilana, jota kuvaa parhaiten sana hyvinvointi. Terveys on kuitenkin laaja käsite, jonka määritelmää on vaikea esittää. Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan ”terveys on päivittäisen elämän voimavara, ei elämän päämäärä. Terveys sisältää sosiaaliset ja henkilökohtaiset voimavarat sekä fyysisen toimintakyvyn”.
Matalampi hemoglobiini onkin hyödyksi
Oulun yliopiston tuore tutkimus kumoaa luulon, jonka mukaan korkeat hemoglobiinitasot olisivat terveyden kannalta aina tavoiteltavia. Kahteen laajaan kohorttiaineistoon ja kokeellisiin töihin...
Kesän muistilista verenluovuttajille
Luovutetun veren tarve ei lopu kesälläkään. Muun muassa onnettomuuksien uhrien, keskoslasten ja synnyttävien äitien sekä syöpä- ja leikkauspotilaiden hoitoon tarvitaan noin 800 verenluovuttajaa joka...
Terveydenhoitoalalla heikosta ty
Työn lisääntyvät vaatimukset aiheuttavat vakavia riskejä työhyvinvoinnille. Terveydenhoitoalalla työntekijöiden työhyvinvointi heijastuu potilastyytyväisyyteen. Lisäksi myös työn positiiviset...
Kun lapsella on cp-vamma –
Kun lapsella on cp-vamma -opas on juuri julkaistu CP-liiton verkkosivuilla cp-liitto.fi/arkisujuu ja cp-liitto.fi/oppaat. Cp-vamma on yleisin lapsuudessa diagnosoitu pitkäaikaista ja säännöllistä...
Suositus yliopistojen ja
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä linjasi tiistaina 25.5. kokouksessaan, että suositus yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen etäopetuksesta alueella puretaan. Päätöksen lähiopetukseen...
Swecon Vaikuttava kaupunki -podcastin
Vaikuttava kaupunki -podcastissa toimittaja Riku Rantala selvittää asiantuntijoiden kanssa, miten kaupunki vaikuttaa hyvinvointiimme. Kuudennessa jaksossa keskustellaan kaupunkien ilmastosta...
HPV-rokote vähentänee ennenaikaisia
Alustavien tutkimustulosten mukaan HPV- eli papilloomavirusrokotteella voidaan mahdollisesti ehkäistä kohdunkaulan syöpien lisäksi myös ennenaikaisia synnytyksiä. HUSissa tehdyssä...
Rokotusajan peruminen voi johtaa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) linjasi kuluvalla viikolla, että 65–69-vuotiaat voivat halutessaan saada toukokuun alusta lähtien lähetti-RNA-rokotteen, eli rokotesaatavuuden mukaan joko...
SuPerin Paavola: Kotihoidon ja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPeriin on tullut useita yhteydenottoja huolestuneilta jäseniltä kotihoidosta ja varhaiskasvatuksesta. Huoli koskee koronarokotteen rokotusjärjestystä...
Pohjois-Pohjanmaa on palannut
Jos tilanne säilyy hyvänä, päästään suosituksia ja rajoituksia purkamaan lähiviikkoina. Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilanne on kehittynyt viime viikkoina myönteiseen suuntaan. Niin tartuntojen määrä...
HUSin seuraavassa koronavirusinfossa
HUSin seuraava koronavirusinfo on keskiviikkona 31.3. kello 12. Aiheena on ajankohtainen koronavirusepidemiatilanne ja veren hyytymisen ongelmat koronavirukseen liittyen. Puhujina ovat...
Hyvinvointia etätöissä
Oletko sinä tilanteessa, että olet joutunut, tai päässyt tekemään etätöitä? Entä itse etätöiden tekopaikka? Onko työnantajasi hoitanut työpisteen kotiisi, vai onko työpisteen rakentelut omalla...